Page 28 - Matkailuopas Kanta- ja Päijät-Häme 2023
P. 28

HATTULA

































        Lähellä Aulankoa Hattulassa sijaitsee Metsänkylän Navetta. Siellä on muun muassa alpakoita. Metsänkylän
        Navetalla pääsee muun muassa tutustumaan eläimiin sekä nauttimaan muun muassa kahvilan pannukakkuja.
        Navetta on avoinna kesäsunnuntaisin kello 12-15. Kuva: www.visithame.fi
        Hattula – sotahistoriaa


        ja kirkkohistoriaa




        Hattula on kaunis järvien                attulassa on kaksi taajamaa, Parola ja Nihattula.
        ympäröimä kunta Hämeen-                  Hattulan suurimpaan taajamaan Hattulaan on
        linnan kupeessa. Hattula            H helppo tulla myös julkisilla liikennevälineillä,
        sijaitsee moottoritien varressa,     Parolan kautta kulkee myös Helsinki–Tampere -rautatie
                                             jolla kulkevista junista osa pysähtyy myös Parolassa.
        noin tunnin ajomatkan päässä          Lisäksi kunnan alueella kulkee myös Vanajaveden
        Tampereelta ja Helsingistä.          vesireitti, jota pitkin pääsee esimerkiksi Hämeenlin-
        Matkailijalle Hattula tarjoaa        naan tai Tampereelle.
        kauniiden maisemien lisäksi
        muun muassa mahdollisuuden           Panssarivaunujen historiaa
        sotahistorian tutkimiseen.              Parolannummella on suomalaisia panssari- ja pans-
        Hattula on myös kirkkohisto-         „
                                             sarintorjuntajoukkoja esittelevä aselajimuseo. Museo
        riallinen pyhiinvaelluskohde.        sijaitsee muutaman kilometrin päässä Panssariprikaa-
                                             tin kasarmeista ja harjoittelumaastoista.
                                              Museon kokoelmiin kuuluu Suomen itsenäisyyden
                                             ajan panssarivaunuja, autoja ja panssarintorjunta-aseita
                                             sekä panssarijuna.
                                           28
   23   24   25   26   27   28   29   30   31   32   33