Page 40 - Matkailuopas Kanta- ja Päijät-Häme 2023
P. 40

PÄIJÄT-HÄME





























                                                            Perinneruoat
        Heinolan kauppatori on kaupungin sydän. Torilla voi tuntea itäisen
        Hämeen aidon tunnelman. Kuva: visitlahti.fi/Lauri Rotko
                                                           Hollolan näkkileipä
                                                             Jälkiuunileipä
        seen, mutta kunta siirtyi 1970-luvulla Keski-Suomen   Munajuusto
        maakuntaan ja kuluvan vuoden alussa Pirkanmaan         Veripalttu
        maakuntaan.                                           Hämäläinen
         Päijät-Häme  on  asukasluvulla  mitattuna,  noin    perunalaatikko
        200 000 asukasta, Suomen kahdeksanneksi suurin          Sahti
        maakunta. Asukastiheys on 36 asukasta neliömetrillä.
         Päijät-Häme tunnetaan muun muassa Salpausselän
        harjumuodostelmasta, Vääksyssä toinen Salpausselkä   lasta Kopsuonlahdelta Keski-Suomeen, Vaajakosken
        erottaa Päijänteen ja Vesijärven. Vesijärven eteläreu-  Naissaareen on 121 kilometriä. Leveimmillään järven
        nan muodostaa Lahden kautta kulkeva ensimmäinen   leveys on reilut 28 kilometriä.
        Salpausselkä.                         Kalkkisista alkunsa saa Kymijoki, joka virtaa Päi-
         Reunamuodostumien ohella maakunnassa on myös   jät-Hämeessä leveänä, Heinolassa joki muodostaa
        pitkittäisharjuja, muun muassa Pulkkilanharju ja Kalk-  Ruotsalaisen ja Konniveden järvet.
        kisten harjujaksot. Päijät-Hämeen maakuntalaulu on-
        kin Vihreiden harjujen maa.          Päijänteen kansallispuisto
        Suuri Päijänne                       „   Päijät-Hämeessä sijaitsee Päijänteen kansallispuisto.
                                             Se on Padasjoen, Asikkalan ja Sysmän alueilla sijait-
        „   Päijät-Häme on kooltaan 5 713,72 neliökilometriä.   seva, yhteensä 14 neliökilometrin kokoinen vuonna
        Pinta-alaltaan Päijät-Häme on Suomen viidenneksi-  1993 perustettu kansallispuisto.
        toista suurin maakunta.               Kansallispuisto on Päijänteen eteläosassa. Puistoon
         Maakunnassa on järviä, jokia ja lampia kaikkiaan   kuuluu viitisen kymmentä saarta ja luotoa. Kansallis-
        1 277,99 neliökilometriä.            puiston sydämenä toimii Kelvenne, joka on maamme
         Maakunta kuuluu suurimmaksi osaksi Päijänteen   suurimpia ja komeimpia harjusaaria. Kelventeen läpi
        vesistöalueeseen lukuun ottamatta eteläisimpiä osia,   kulkee yhdeksän kilometrin pituinen harju – ja luon-
        jotka kuuluvat Porvoonjoen valuma-alueeseen. Ko-  topolku, joka tutustuttaa saaren jääkauden muokkaa-
        kemäenjoen vesistöön kuuluvia järviä on maakunnan   maan vaihtelevaan luontoon. Muita kansallispuiston
        länsiosassa.                         harjusaaria ovat Papinsaari, Huhtsaari ja Hietasaari.
         Maakunnan suurin järvi on Päijänne, joka on Suo-  Harjusaarilla on lukuisia hiekkarantoja ja laguunimai-
        men toiseksi suurin järvi. Päijänteen pituus Asikka-  sia poukamia, jotka ovat retkeilijöiden suosiossa
                                           40
   35   36   37   38   39   40   41   42   43   44   45